Kategoria: Sisustus
-
Kotiutumista Rautavaaralle
Vuosi lähti omalta osaltani vähän kangerrellen käyntiin, sillä 3.1. todettiin, että sappirakkoni on tulehtunut ja se poistettiin leikkauksessa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa jo seuraavana päivänä. Hoito oli niin hyvää, että olo on onnekas – jos kerran piti sairastua, hyvä että sairastuin täällä. Jahka tähystysarvet paranivat, pääsin aloittamaan myös työt Rautavaaran päiväkodissa. Työ on ollut valtavan mielekästä,…
-
Uusi koti Rautavaaralla
Viikko sitten matkustin Pyryn ja Tuiskun kanssa ihan muina kassialmoina Turusta Kuopioon junalla ja joskus puolenyön tienoilla avasin ensi kertaa uuden kodin oven täällä Rautavaaralla. Jännitti, koska en ollut nähnyt asunnosta kuin Mikon ottamia tärähtäneitä kuvia, hän kun tuli Rautavaaralle jo marraskuun lopussa uuteen työhönsä perehtymään ja asuntoja katsomaan. Nyt on viikko totuteltu uuteen asuntoon…
-
Unelmien merinovillamekko ja pirteä virkattu matto
Tämä kesä on ollut todella vähäsateinen, mikä on tarkoittanut, että suurin osa ajasta on vietetty puutarhassa kastellen viljelyksiä ja istutuksia ja nauttien auringosta. Koska helteet eivät onneksi ole olleet aivan niin paahtavia kuin aiempina kesinä täällä Houtskarissa (ollaan muuten remppailtu ja raivattu täällä nyt aika tarkkaan 3 vuotta), olen saanut jonkun verran tehtyä myös käsitöitä.…
-
Kesäkäsitöitä ja yläkerran wc-remonttia
Alkukesästä aloimme viimein remontoida yläkerran pientä wc:tä. Ostaessamme talomme kesällä 2020, saimme ensimmäiseksi huomata, että yläkerran vessasta tulivat vedet läpi lattiasta alakertaan ja suoraan makuuhuoneeseen. Talo oli ollut asumatta kolme vuotta ja siinä ajassa oli suurin osa hanoista ja putkista joko haljennut talvella tai ruostunut puhki. Koska alkusiivouksessa ja hanojen vaihdossa kului niin paljon aikaa…
-
Kalevala-neuleita ja kevätsiivousta
Viimein Houtskariin on onnistuttu yhdistämään kahden asunnon tavarat. Se vaatikin sen, että aloitettiin kaikkien kaappien ja komeroiden siivoamisella. Tekee kyllä hyvää aika ajoin katsoa läpi, mikä on oikeasti tarpeellista, mistä voi luopua. Kun tavarat oli saatu paikoilleen, tein myös yleisen kevätsiivouksen. Talo oli kevään aikalailla tyhjillään ja siksi oli vielä jouluverhot ja -valot esillä. Kun…
-
Lipaston pikainen kunnostus
Olen ihan unohtanut tänne blogin puolelle päivitellä kesän pienestä lipaston kunnostusprojektista. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä pientä DIY-päivitystä. Koska tilamme on jostain 1700-luvulta peräisin, ulkorakennuksista löytyi aika paljon vanhoja esineitä ja kalusteita vuosien varrelta. Iso osa oli valitettavasti huonossa kunnossa, mutta muutamia on otettavissa käyttöön ihan pienelläkin fiksailulla. Olin jo tovin toivonut löytäväni…