Kategoria: Puutarhanhoito
-
Puutarhan loistoa ja ruokaa kesäkurpitsasta
Tämä kesä on ollut kuiva ja aurinkoinen, joten olen viettänyt sen puutarhassa, heti niin aikaisesta keväästä kun tuolla pihalla hiukankin tarkeni. Ollaan perustettu lukuisia uusia kukkamaita, istutettu uusia puita, kaivettu ja myllätty pihaa ja viljelty erilaisia hyötykasveja. Oli ihana huomata, että karpaattien kellot viihtyivät uudessa kukkamaassa talon takana. Siihen paistaa aurinko ainostaan aamupäivällä ja vähän…
-
Ihana juhannus 🍓
Juhannusta vietettiin siskoni Saaran, hänen avopuolisonsa Tommin ja kahden teini-ikäisen pikkuveljeni Eemelin ja Alvarin kanssa. Ohjelmassa oli grillailua, paljuilua, meressä uintia, kävelylenkkejä, rutkasti lautapelejä ja tietenkin lettukestit. Oli ihana viettää rento juhannus poikien kanssa. Olo on onnekas, kun siskojen seura kelpaa vielä. Parin vuoden päästä voivat omat menot olla jo kiinnostavampia. Pyry ja Tuisku nauttivat…
-
Sukellus puutarhan muhevaan multaan
Toukokuun alussa vedin puutarhahanskat käteen, otin lapion kouraan ja sukelsin tuoksuvaan multaan. Nyt on hanskoissa reikä, kesäkuu täydessä vauhdissa ja mäki myllätty takapihalta portille asti. Homma lähti niin sanotusti lapasesta. Aloitimme takapihalta, joka on tähän asti saanut olla lähes koskematta. Edellinen omistaja oli aloittanut maakellariprojektia ja betonirumpu oli jo paikoillaan, mutta rummun päälle suunniteltu multakasa…
-
Keväthommia ja kaalilaatikkoa saaristolaisittain
Tässä on pari viikkoa vierähtänyt muuttohommissa, kun on tuotu Helsingin asunnolta tavaroita Houtskariin. Tavaroiden pakkaamiseen ja asunnon siivoamiseen ei minulta kulunut kuin kaksi päivää, mutta jostain kumman syystä muuttokuorman purkaminen ja tavaroiden paikalleen laittaminen ei ole ollut yhtä ripeää. Asiaa ei toki auta se, että samaan aikaan painaa päälle sekä kevätsiivous, että kaappien järjestely, puhumattakaan…
-
Elämää vaalien jälkeen
Koko tämä kevät ja kaikki mahdollinen aika on mennyt eduskuntavaalityöhön. Enpä ole ehtinyt blogiinkaan kirjoitella. Tämäpä on sitä poliitikon vaimon arjen realismia. Melkeinpä kaikki käsityötkin liittyivät vaaleihin, eikä siksi oikein muuta ehtinyt tai jaksanutkaan askarrella. Vaalien lopputulos oli puolueemme Keskustan näkökulmasta huono, eikä Mikolle auennut jatkopaikkaa kansanedustajana, mutta sellaistapa se on. Vaaleissa yleensä häviää ja…
-
Talveen valmistautumista talossa ja puutarhassa
Lokakuu on ollut ihana ja sopivan aurinkoinen, jotta puutarhaa sai rauhassa valmistella talven tuloon. Ihanimpia juttuja oli ehdottomasti mustikkamaan perustaminen. Pihassa oli melko iso kuoppa keskellä nurmikkoa kallion vieressä ja olin jo pidempään hahmotellut siihen jonkinlaista istutusta. Kun pensasmustikan taimet tulivat postissa, visio kirkastui: tämä on ilman muuta mustikkamaan paikka! Ryhdyttiin välittömästi tuumasta toimeen ja…
-
Sadonkorjuuta ja suolakurkkuja – mukana resepti!
Kasvukausi alkaa olla lopuillaan ja on sadonkorjuun aika. Tänä vuonna tällä saralla suurin panostus oli perunamaan perustaminen ja esikasvatus jäi kokonaan tekemättä. Suorakylvimme kurkkua, porkkanaa ja erilaisia yrttejä pihalle, sekä ostimme taimena erilaisia tomaatteja, chiliä ja paprikaa. Tilan reunalla kasvava vanha omenapuu on ollut hyvin tuottelias. Omenat ovat pikkuruisia, mutta maukkaita. Tällä kertaa taidetaan keittää…
-
Pihatöitä ja juhannustunnelmia
Kesäkuu on ollut kiireistä aikaa etenkin pihalla puuhailun osalta ja tuntuu, etten ole ehtinyt edes kaikkea päivitellä tänne blogin puolelle. Houtskarissa säät ovat suosineet ja kun Mikko on ollut viikot töissä Helsingissä, minä, Pyry ja vaihtuvat apulaiset olemme työskennelleet puutarhassa ja pihatöissä. Pikkuveljeni Eemeli on pitänyt seuraa minulle koko kesän, toinen veljeni Alvar kävi myös…
-
Tienrakennuksesta Tmi Timo Sirkiän kanssa ja vähän kiviaidastakin
Kun ostimme pienen tilamme Houtskarista kesällä 2020, se oli rakennusten osalta osin remontoitu ja luonto oli ehtinyt ottaa pihan aika hyvin haltuunsa, kun tila oli ollut noin kolme vuotta asumatta. Alusta asti oli selvää, että tämä tulee olemaan ennen kaikkea ikuinen remontti- ja puutarhanhoitoprojekti, mutta sehän ei toki haitannut. Kotimme Lapissa on uudehko ja hyvin…
-
Kansallispuvuista ja kukkamaista
Viime viikonlopun meidän poppoo vietti Keskustan puoluekokouksessa ja siksi pukeuduimme asianmukaisesti kansallispukuihin. Pikkuveljeni Eemeli jäikin meille vähän pidemmäksi aikaa, joten hommattiin myös hänelle oma puku. Kukaan meistä ei omista toistaiseksi omaa kansallispukua, joten suuntasimme tietenkin kansallispukujen aarreaittaan, eli Suomalaisen kansantanssin ystävät ry:n tiloihin Töölöön Döbelninkadulle. Puvustusta löytyy hyvin kattavasti eri kokoisia ja eri alueiden pukuja.…