Palmikkoasusteita, fantasianeuleita ja vuodenvaihteen kuulumisia

Ihanaa vuotta 2023 itse kullekin! Vuodenvaihde on mennyt niin hujauksessa, että enpä ole juuri ehtinyt blogia päivitellä. Joulukuussa työllistivät jouluvalmistelut, erilaiset lahjaneuleet ja häävalmistelut ja nytpä onkin tuoreen aviomieheni vaalikampanja jo niin kierroksilla, että vapaa-ajan ongelmia ei varmasti ole.

Monenlaista ehdin kuitenkin tuossa loppuvuonna touhuta ja pakko täälläkin mainostaa, että jokaisen ilman autoa kaupungilla ostoksilla liikkuvan must -hankinta on tällainen kunnon kokoinen shopper. Löysin omani Itäkeskuksen hansa-sillan pienestä liikkeestä, enkä vaihtaisi! Eipä tarvitse hikoilla kauppakassien kanssa ja saa kerralla vaikka viikon ostokset kuljetettua!

Loppuvuodesta juhlimme aina useampia syntymäpäiviä ja tänäkin vuonna ehdin osan lahjoista väsätä itse. Pikkuveljeni on viimein innostunut Tolkienin tuotannosta, etenkin Taru sormusten herrasta elokuvista ja kirjoista ja siksi lahja oli tämän teeman mukainen. Yhdistin perinteisen raglan-hihaisen neuleen Pinterestistä löydettyyn ruutupiirrokseen ja hyvä tuli!

Neule oli päivänsankarin toiveiden mukainen ja ollut ahkerassa käytössä koko vuodenvaihteen. Lankana 7 veljestä. Helman ja hihansuun kuviot on neulottu, rinnan puu-kuvio silmukoitu.

Tämä neule oli osa minun ja muiden siskojen itse väsäämää Taru sormusten herrasta -aiheista joulukalenteria, joka olikin oiva lahja joulukuun alun lapselle. Muutakin itsetehtyä kalenterista löytyi, mm. kolvitöitäni.

Pakkohan oli myös muutamalle päivälle kääräistä lehteen ”lembas -leipää”.

Loppuvuodesta ehdin tehdä myös toiselle lapselle NHL-aiheiset sukat, mutta kaikessa kiireessä unohdin ottaa niistä kuvat. Sen sijaan pukinkonttiin päätyneistä lankomiehen palmikkoasusteista ehdin napsaista kuvan!

Olavi-pipon ohje on Novitan Talvi 2022 lehdessä ja nyt se löytyy jo netistäkin (linkki). Lankana 7 veljestä. Lapaset neuloin samasta seiskaveikasta ja Olavi -pipon mallineuleen peruslapasiin yhdistäen. Aika kivat tuli.

Parhaillaan minulla on työn alla pitkästä aikaa pari neuletta itselleni, vaikkakin ne ovat joutuneet aina välillä odottamaan valmistumista muiden töiden painaessa päälle. Eiköhän niistäkin päivitys saada vielä tämän kevättalven aikana.

Menimme naimisiin 7.1.2023, mutta hääpostaus saa vielä odottaa valokuvien saamista kuvaajalta. Mistä muusta aiheesta toivoisit blogipäivityksiä tänä vuonna?

Jätä kommentti

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus